Arkea: kun työnhaku täyttää pään



Tällä hetkellä arkeni on täynnä etsintää. Valmistumisen ja yliopistosta vapautumisen alkuhuuma on haihtunut ja arki on täyttynyt työnhausta. Ajattelin ennen graduhässäkän ja maisterin tutkintoni loppumista, että kun kaikki on ohi niin helpottaa. Tavallaan on helpottanutkin, mutta samalla on vaikeampaa. Aikaisemmin ainakin tiesin mitä olin tekemässä, mitä pitäisi vielä tehdä ja mitä tulisi tapahtumaan. Nyt roikun tyhjän päällä enkä tiedä mihin tulen tipahtamaan. Suunnittelu on vaikeaa.

Joku saattaa ajatella, että työnhaun ohella ehtii kaikenlaista. No, olenhan minä kotona ja olisihan minulla kai aikaa kaikenlaiseen touhuun, mutta pää ja ajatukset ovat varattuja. En tietenkään tee hakemuksia koko päivää, eikä tekemieni hakemusten määrä ole valtaisa. Vaikka aikaa muuhunkin olisi, tuntuu tekemisten suunnittelu vaikealta. Kiinnostusta mielenkiintoisiin juttuihin tai retkien suunnitteluun ei ole. Tuntuu, että olen jumissa. Olen pysähdyksissä, mutta en pääse liikkeelle, koska en tiedä mihin olen menossa.

Joitain varovaisia toiveita tulevasta minulla toki on ja siitä syystä olen ollut hyvin valikoiva työhakemusten ja yhteydenottojen suhteen. Aloitin kaikista mielenkiintoisimmista ja haasteellisimmista paikoista ja etenen pikkuhiljaa vähän vähemmän kiinnostaviin juttuihin. Valikoiva ja korkealle tähtäävä työnhaku on hidasta ja vie aikaa, mutta minua harmittaisi jos tyytyisin heti vähempään. Siispä jatkan yrittämistä ja toivomista ja vasta vähitellen tyydyn vähempään. Ei sillä, että ne niin sanotut vähemmän kiinnostavat paikat lopulta olisivat huonompia. En vain halua joutua tilanteeseen, jossa olisin jo vastaanottanut työpaikan, kun minulle tarjottaisi toisaalta jotain ihan huippua.

Tiedän olevani onnekkaassa asemassa, koska pystyn käyttämään aikaa oikean työn löytämiseen ilman taloudellisia huolia. Toinen puoliskoni käy töissä eikä varsinaista painetta töiden aloittamiselle ole, vaikka ei näinkään loputtomasti pärjäisi. Hyödynnän kiitollisena tämän mahdollisuuden ja yritän löytää parhaan mahdollisen suunnan elämälleni, vaikka välillä odottaminen tekee hulluksi.

Vastausten odottaminen on väsyttävää puuhaa ja ajatukset pyörivät ainoastaan mahdollisissa vastauksissa. En oikein osaa irtautua, koska milloin tahansa elämäni saattaa löytää suunnan tai ainakin väliaikaisen sellaisen. Yksikin positiivinen vastaus, tarjottu työmahdollisuus määrittäisi vihdoinkin mitä teen seuraavaksi. Eihän sellaisen ajattelusta, haaveilusta ja varovaisesta toiveesta voi irtautua. Toisaalta välillä meinaa usko loppua: ehkä kukaan ei halua palkata minua, ehkä en ole tarpeeksi taitava. Heikkoina hetkinä, eli aika usein, yritän vain luottaa itseeni. Eiköhän kaikki lopulta järjesty parhain päin.
Kuten erään lenkin aikana kadusta kuvaamassani tekstissä sanotaan: "testa alta sempre - pää pystyssä, aina".

Kata


OTA YHTEYTTÄ: raidallisiahetkiajaretkia@gmail.com
SEURAA BLOGIA:  Facebook | Instagram
2

Resepti: Aurinkoinen sitruunajuustokakku



Kevät ja kesä on monelle juhlien täyteistä aikaa - on ylioppilasjuhlia, valmistujaisia, rippijuhlia, häitä ja muita kesäjuhlia. Kesä on juhlien aikaa ja tarjottavien mietintä on ajankohtaista. Jos ei perinteinen täytekakun tekeminen innosta, niin juustokakku on oiva vaihtoehto sen korvaajaksi. Suosittelen kokeilemaan rohkeasti, sillä juustokakku ei ole lopulta vaikea tehdä. Itsekin jahkailin todella pitkään ennen kuin uskaltauduin yrittämään, mutta pelkäsin tosiaan ihan turhaan. Lisäksi hyydytettävä juustokakku helpottaa juhliin valmistautumista, sillä kakku pitää käytännössä tehdä jo edellisenä päivänä, että se ehtii hyytyä tarpeeksi. Juhlapäivänä lisätään vaan koristeet kakun päälle ja kaikki on valmista!

Minun perhepiirissä pidettyihin valmistujaisiini leivottiin sitruunajuustokakku alla olevalla reseptillä. Alkuperäinen resepti on Kinuskikissan ja löytyy täältä, mutta me tehtiin se minun juhliini hieman muokattuna. Tämän reseptin juustokakku mukautuu moneen makuun, sillä rahkan tai tuorejuuston makua vaihtamalla voi luoda todella eri makuisia kakkuja. Alla olevassa reseptissä on erinomaisesti onnistuneen juhlakakkuni makuyhdistelmä.

Sopii erityisesti raikkaista ja sitruunaisista kakuista pitäville!




Eikun kokeilemaan. Kerro muuten oma suosikkimakuyhdistelmäsi ja miten reseptin kokeilu onnistui!

Ihanaa viikonloppua!
Kata


OTA YHTEYTTÄ: raidallisiahetkiajaretkia@gmail.com
SEURAA BLOGIA:  Facebook | Instagram
0

Brenon linnan taikaa ja vilahdus pyöräilijöistä


Kävin pitkästä aikaa oikealla retkellä. Viime aikoina retket ovat rajoittuneet mietinnän ja haaveilun tasolle. Jostain syystä on ollut vaikea lähteä mihinkään, vaikka ilmassa on kesän tuntua ja aurinko paistaa. Hyviksi tekosyiksi kotiin jäämiselle olen vakiinnuttanut ennen kaikkea työhakemusten tekemisen ja päänsäryn, vaikka luultavasti pieni irtiotto retken muodossa tekisi vain hyvää molemmille tekosyille. Lisäksi pitää tietenkin siivota, käydä kaupassa, ulkoilla koirien kanssa ja niin edelleen.


No, tänään kunnostauduin ja lähdin. Päätin yhdistää kolme juttua yhteen retkeen: Giro d'Italia -pyöräkilpailun, vierailun linnassa ja viiniviljelmien katselun. Paikaksi valikoitui Breno, josta löytyy linna, johon pääsee kätevästi junalla ja josta pyöräkilpailun tämänpäiväinen reitti kulkee. Junamatkalla sinne sain nautiskella viiniviljelmistä ja ihanasta järvimaisemasta. Perillä näin vilahduksen pyöräilijöistä ja nautiskelin linnan rauhasta. Ihanaa!


Retken pääroolissa piti olla pyöräkilpailu, mutta tasaisella pyöräilijät kulkevat niin lujaa, että koko homma oli ohi 25 sekunnissa. Ainakin pyöräilijöiden osalta, autoja ja moottoripyöriä kyllä riitti rutkasti sekä ennen pyöräilijöitä että niiden jälkeen. Käteen jäi vain 36 sekunttia kestävä video, joka alkaa vähän ennen pyöräilijöiden tuloa ja loppuu vähän niiden pyyhällyksen jälkeen.

Täytyy myöntää, että pyöräilijöitä enemmän sisältöä retkeen tarjosi Brenon linna. Pikaisen pyöräilijöiden katselun jälkeen kiipesin Brenon linnaan nautiskelemaan sen rauhaisuudesta. Nousu on melko jyrkkä, mutta onneksi hyvin hoidettu. Lenkkareilla ja kuivalla ilmalla nousu onnistuu hyvin. Mietin vaan, että mitenkähän korkokengillä kiipeäminen sujuu, jos aikoo linnan ravintolaan illalliselle? Ylös päästyäni en ollutkaan yksin vaan sain seurakseni kaksi erittäin meluisaa teini-ikäistä tyttöä, jotka nautiskelivat auringosta. Onneksi he eivät viipyneet kovin pitkään ja sain rauhan kokonaan itselleni.

Brenon linna on helppo retkikohde, sillä Brenoon pääsee hyvin junalla ja linna sijaitsee ihan kylän keskustassa. Sisäänpääsyä ei tarvitse maksaa eikä kävijöitä ole juurikaan. Linnaan saa tutustua rauhassa ja se olisi erinomainen kohde vaikka piknikille. Ja mikä tärkeintä se näyttää edelleen linnalta muureineen ja torneineen. Alunperin linna on peräisin 1100-1200 luvulta, mutta vuosisatojen kuluessa siihen on lisätty osia ja rakennuksia eri käyttötarkoitusten mukaan. Nykyisin jäljellä on lähinnä raunioita, mutta osa muureista ja muutama torni ovat edelleen pystyssä. Valitettavasti Brenon linna ei ole auki koko vuotta, ainoastaan huhtikuusta lokakuun loppuun. Kesällä linnassa toimii myös ravintola - olisi ihana päästä sinne illalliselle! Valitettavasti en tiedä ravintolan aukioloaikoja, mutta luultavasti se on toiminnassa vain elokuussa.


Olisi tehnyt mieli jäädä kunnon piknikille, mutta ruoat puuttuivat. Tai olihan minulla banaani ja pillimehu, kuten kunnon retkeilijällä konsanaan.


Milloin sinä olet viimeksi retkeillyt? Tai vieraillut jossain lähimaastossa olevassa kohteessa?

Kata


OTA YHTEYTTÄ: raidallisiahetkiajaretkia@gmail.com
SEURAA BLOGIA:  Facebook | Instagram
0

Tästä se lähtee - Mille Miglia nimittäin!



Koko kaupunki on täynnä pörinää ja ihmisten vilinää. Aurinko porottaa ja on ihana ilma. Kaikki valmistautuvat Brescian suurimpaan tapahtumaan Mille Migliaan. Kyseessä on vanhanajan autojen kilpailu, joka alkaa Bresciasta ja myös päättyy tänne. En pureudu sen tarkemmin autojen kriteereihin tai kilpailun sääntöihin, niistä voi lukea tarkemmin kilpailun nettisivuilta. Sen verran sanon kuitenkin, ettei kilpailu ole avoin ihan kenelle tahansa. Sen lisäksi, että autolla on tarkat kriteerit, on osallistumismaksu huiman kallis. Useita tuhansia euroja, olisikohan se ollut tänä vuonna noin 7000 euroa.


Ikkunasta kuuluu moottorin pörinää ja hassua putputusta. Kaupat, kahvilat ja ravintolat ovat täyttäneet näyteikkunansa tapahtuman mainoksilla ja jopa oikeilla vanhanajan autoilla. Yhdessä kahvilassa on auto parkissa pöytien keskellä, kuten myös eräässä kenkäkaupan näyteikkunassa. Hotellien hinnat ovat pilvissä ja silti ne ovat täynnä, varsinkin kilpailun lähtöä ja maalin tulopäivää edeltävät yöt. Mille Miglia on läsnä kaikkialla.


Tänään alkaa kilpailuun osallistuvien autojen rekisteröinti, joka jatkuu myös huomenna aamulla. Varsinainen lähtö tapahtuu huomenna klo 14.30 alkaen ja viimeisimmän auton pitäisi päästä matkaan vasta viiden maissa. Ensimmäinen etappi on Padovassa, sitten suuntana on Rooma, jonka jälkeen pysähdytään Parmassa. Sunnuntaina autoja odotellaan taas innokkaasti täällä Brescian päässä.
Taidan käydä tänään vilkaisemassa autojen rekisteröintiä ja muuten vaan tunnustelemassa kaupungin tunnelmaa. Kaupungilla kiertely, vaikka sitten autojen varjolla, on oiva keino saada vähän aurinkoa ja väriä käsivarsiin. Huomenna käyn varmaan vilkaisemassa lähteviä autoja, jotka kurvaavat ihan keskustasta, vaikka varsinainen lähtöviiva onkin vähän kaupungin ulkopuolella. Lähtöä on niin helppo seurata, kun tietää tarkalleen ajankin. Ei tarvitse turhaan tällaisen ei-minua-nyt-ne-autot-oikeastaan-kiinnosta -tyypin turhaan odotella. Juuri tästä syystä sunnuntain maaliin tulijat eivät niin minua innosta. Voin ihan hyvin vilkaista niitä telkkaristakin... ;)

Kuvat ovat parin vuoden takaa, koska tämän vuoden kuvia ei vielä ole. Olen kuunnellut koko aamun autojen pörinää ikkunasta, mutta vielä en ole yhtään kilpailuun osallistuvaa autoa nähnyt. 

Ihanaa viikkoa!
Kata



Lähteet:
Mille Miglia -kilpailuun liittyvät tiedot ja reittikartta on otettu kilpailun virallisilta nettisivuilta.


OTA YHTEYTTÄ: raidallisiahetkiajaretkia@gmail.com
SEURAA BLOGIA:  Facebook | Instagram
0

Lukitun postilaatikon mysteeri

Meidän talossa tapahtuu kummia - oikeastaan voisi puhua jo mysteeristä. Viime aikoina mysteeri on sen kuin tiivistynyt eikä ratkaisua näy. Kuten alla olevasta kuvasta näkyy, meidän talo ei ole tavallinen kerrostalo vaan vanha historiallinen palatsi/rakennus, joka sijaitsee pienen aukion laidalla historiallisessa keskustassa.


Kaikki alkoi muutama kuukausi sitten, kun meidän kerrokseen muutti uusia naapureita. Jo pidemmän aikaa tyhjillään ollut asunto sai uudet asukkaat. Ensin ihmeteltiin muutaman päivän jatkunutta kauheaa ryminää ja jatkuvaa hissin käyttöä - normaaleja muuton ääniä tietenkin. Sitten porraskäytävän laatikkopaljoutta - normaalia muuttohässäkkää sekin. Tilaisuus tutustua naapureihin tuli melkein samantien, kun he tarvitsivat kuumaa vettä asunnon siivoamiseen. Ihan mukavan oloinen keski-ikäinen hollantilainen pariskunta.

Muutama päivä hollantilaisten muuton jälkeen alkoi kuitenkin tapahtua kummia. Ensin meidän kerrostalon yhteinen postilaatikko, joka roikkuu talon alaoven sisäpuolella, oli runneltu ihan vinoksi. Sitä ei enää saanut suljettua. Ei sillä, että ennen runnomista se olisi sulkeutunut kunnolla, mutta ainakin sen ovi oli suorassa. Pian pahoinpitelyn jälkeen löysin postilaatikon lukittuna. Ennen kuulumatonta! Eihän sitä koskaan lukita, ei meillä ole ollut tapana lukita sitä. Voin todeta niin jo usean vuoden kokemuksella. Kuka ihme on ollut niin ajattelematon, että on lukinnut postilaatikon?


Yhdistin heti mielessäni uudet naapurit ja väärän tavan käyttää postilaatikkoa. Tottakai, syy on varmasti uusien naapurien. He eivät varmasti tiedä vielä talon tapoja. Reilun viikon päästä pääsin taas naapurien puheille, tai oikeammin soitin heidän ovikelloa. Pakkohan minun oli oikaista uusien naapurien väärää käytöstä. Syyllistä ei kuitenkaan löytynyt. Olin ihan varma syyllisistä, mutta erehdyin. Sain nimittäin yllättäen selville, että heillä ei edes ole postilaatikon avainta. Päin vastoin, he tarjoutuivat auttamaan repimällä postilaatikon auki. Eihän se käy, että postilaatikko on lukossa ja kukaan ei saa postia. Kuka sitten lukitsee postilaatikon, jos uudet asukkaat eivät olekaan syyllisiä?

Asia jäi roikkumaan ja lipsahti jo mielestä. Eikä lukittu postilaatikko oikeastaan edes häirinnyt. Ensinnäkin meille ei tullut juurikaan postia ja toiseksi olihan postilaatikko suurimman osan ajasta auki. Ehkäpä uudet naapurit todella repivät sen aina auki. Kunnes yhtenä aamuna löysin erään vanhan rouvan yöpukusillaan oven edestä. Rouva kirosi lukittua postilaatikkoa ja oli suorastaan raivoissaan sen lukitsijalle. Postia laatikossa ei tietenkään sillä hetkellä ollut, mutta voihan sitä jo valmiiksi hermostua. Kyseinen rouva on yksi pisimpään talossa asuneista ja ikääkin hänellä on jo yli kahdeksan kymmenen, jos muistan oikein.

Muutama päivä yöpukuisen rouvan kohtaamisen jälkeen minulle tarjoutui tilaisuus puhua talon toisten uusien asukkaiden kanssa. Olin täysin unohtanut, että jonkin aikaa ennen hollantilaisia meidän taloon muutti myös nuori pariskunta. Kysyin heiltä postilaatikosta, mutta vastaus oli sama kuin hollantilaisten. Ei heillä kuulemma edes ollut postilaatikon avainta. Päinvastoin, hekin olivat ihmetelleet lukittua postilaatikkoa. Vanhan rouvan, hollantilaisten ja nuoren pariskunnan lisäksi olen puhunut myös erään nuoren neidin kanssa ja erään keski-ikäisen rouvan kanssa. Kaikki ovat ihmetelleet lukittua postilaatikkoa.


Kerrataanpa vielä tapaukseen liittyvät tosiasiat. Postilaatikkoa ei ole koskaan ollut tapana lukita, joten oletan vanhojen asukkaiden tietävän, että postilaatikkoa ei lukita. Uudet naapurit taas eivät lukitse laatikkoa, koska heillä ei ole edes avaimia. Muiden naapurien kanssa puhuminen ei ole tuottanut tulosta, koska hekin ovat ihmeissään tästä uudesta tavasta. Kukaan ei tiedä miksi, miten ja kuka on aloittanut tämän uuden kaikkia hermostuttavan käytännön. Minulta on varmasti jäänyt jotain huomaamatta ja joku asukas huomioimatta.

Lue myös:




Kuka sitten on syyllinen? En tiedä vielä, mutta tutkimukset syyllisen löytämiseksi jatkuvat. Mysteeri on edelleen mysteeri.

Kata


PS. Lukitun postilaatikon lisäksi samoihin aikoihin joku oli lisäksi tyhjentänyt postilaatikon vierellä roikkuvan pussin, johon saapunut posti laitetaan odottamaan ottajaansa. Sinne oli kertynyt aika kasa kirjeitä, laskuja, mainoksia, oikeuden huomautuksia ja pankkikirjeitä, joita kukaan ei ollut ottanut näinä vuosina. Mihin kaikki kirjeet ovat joutuneet? Onko joku heittänyt ne roskiin? Vai kenties toimittanut oikeaoppisesti postiin? Kuka tietää. Mysteeri sen kuin tiivistyy.


OTA YHTEYTTÄ: raidallisiahetkiajaretkia@gmail.com
SEURAA BLOGIA:  Facebook | Instagram
0

Huhtikuun paikka



Kuukauden paikka -postaussarja 


Aion alkaa julkaista kuukauden paikka -postaussarjaa, jossa tarinoin aina kyseisenä kuukautena erityisen merkittävästä tai muuten eniten läsnä olleesta paikasta. Tavoitteena on julkaista kuukauden paikka -postaus kuukausittain, suurin piirtein joka kuukauden alussa. Nyt ollaan jo vähän turhan pitkällä, mutta haluan silti aloittaa jo huhtikuusta. Arvaatko alla olevasta kuvasta mistä paikasta on kyse?





Huhtikuu oli yliopistosta valmistumista seuraava kuukausi. Valmistuin ihan maaliskuun lopussa, joten oli luonnollista, että huhtikuussa pääasiassa lepäilin ja rentouduin. En oikein tiennyt mitä olisin tehnyt. Jotenkin gradu jätti jälkeensä täyden tyhjyyden sekä konkreettisen ajan käytön kannalta että henkisestä näkökulmasta. Kotona oli hyvä rentoutua ja olla tekemättä mitään.

Kuukauden paikaksi en kuitenkaan valinnut kotia, sillä sitäkin merkittävämpi paikka huhtikuussa oli Kuopio ja ylipäänsä Suomen reissu. Heti huhtikuun alussa liitelin Suomen kamaralle ja vietin siellä kokonaisen viikon. Viikko ilman töihin jäänyttä toista puoliskoa ja pystykorvaisia karvapallojani oli hieman outo. Yleensä me matkustetaan aina yhdessä, vaikka toki lentäminen oli paljon rennompaa ilman koiria. Ne osaavat kyllä käyttäytyä erittäin hyvin, mutta ne lisäävät kannettavien laukkujen määrää kahdella. Koirien raahaamiseen verrattuna pelkän käsimatkatavaroihin laskettavan matkalaukun kanssa liikkuminen oli niin kevyttä! Vaikka itsekseen matkaaminen oli outoa, niin samalla oli ihana nähdä perhettä ja erityisesti kummipoikaani. Ulkomailla asuessa perhettä näkee ihan liian harvoin ja varsinkin kummipojan kasvun seuraaminen etänä harmittaa. Ei sitä meinaa tunnistaa, kun joka kerta se on kasvanut taas hurjasti.


Kuopiossa vietin sään puolesta sekä kauniita päiviä että harmaita ja sateisia päiviä. Ei niitäkään liikaa ollut vaan lomailu sujui hyvin. Tosin Italiaan verrattuna oli aika kylmä. Vaatetuksessa palasin takaisin talvivarusteisiin, kun taas Italiassa pystyi käyttämään jo kevyempiäkin vaatteita. Yleensä Suomeen tullessa pakkaan ihan vääränlaisia vaatteita, mutta tällä kertaa osui kaikki kohdalleen. Kuopion lisäksi vietin päivän Tampereella ja muutaman tunnin Helsingissä. Helsingistä jäi pääasiassa mieleen jäisen hyytävä tuuli, joka häiritsi huomattavasti ulkona liikkumista. Tampereella sen sijaan ripotteli vähän vettä, mutta ei se juurikaan haitannut. Kuumat kaakaot tekivät hyvää!


Onnistunut lomani Suomessa huipentui typötyhjällä lentokentällä vietettyyn yöhön. Minä halusin tietenkin verestää vanhoja muistoja: juuri täysi-ikäisenä minulla oli tapana viettää yö lentokentällä, koska usein outoihin aikoihin lähtevät lennot olivat halvempia. Mitä sitä ei olisi tehnyt rahaa säästääkseen! Tästä eteenpäin taidan kuitenkin suostua mukisematta, kun italialainen puoliskoni suosittelee normaaliin aikaan lähtevää lentoa, vaikka se sitten maksaisi vähän enemmän. Teini-minääni verrattuna arvostan nykyisin enemmän matkailun mukavuutta. Taidan olla jo tulossa vanhaksi.


Lue myös nämä:






Miten te muut ulkosuomalaiset ja muuten vaan matkailevat toimitte? Valitsetteko halvemmat lennot ja hankalammat lentoajankohdat? Vai voittaako mukavuus?

Kata



4

Mitä tehdä kaikilla ovilla?


Via Castello, Darfo Boario Terme, Italia

Via Giovanni Piamarta, Brescia, Italia
Enkä siis puhu uusista mahdollisuuksista tai tilaisuuksista, vaikka ei nekään yhtään haittaisi, vaan tarkoitan ihan oikeita, konkreettisia ovia. Ovia on kaikkialla ja ovia on kaikenlaisia. Ne ovat eri kokoisia, suuria ja pieniä, matalia, kapeita, eri värisiä, vanhoja ja uusia, hylättyjä, ahkerasti käytettyjä, rapistuvia, kiinni naulattuja, tuhrittuja, huollettuja ja vasta maalattuja. Olen kehittänyt suorastaan pakkomielteen oviin. En mahda sille mitään, että mennessäni johonkin sivuan aina samalla monia ovia ja myös huomaan ne. Kaikki ohittavat ovia jatkuvasti, mutta en tiedä kiinnittääkö kukaan niihin erityistä huomiota.

Via Gabriele Rosa, Brescia, Italia

Ovet ovat verrattain kiehtovia, sillä niiden taakse ei yleensä nää. Varsinkin täällä Italiassa ovet kätkevät monia yllätyksiä: paras niistä on oven avautuessa paljastuva kuvankaunis sisäpiha, jota ei osaa laisinkaan odottaa. Tosin nykyään osaan odottaa jo sitäkin, harmi, että kokemuksista oppii! Oven taakse kätkeytyy monia tarinoita eikä oven ulkonäkö välttämättä kuvaa sen käyttäjää. Monille ovi on vain ovi, josta pääsee kotiin, töihin, jumppaan, kauppaan, kylään, hoitopaikkaan tai vaikka ravintolaan. Siitä kuljetaan läpi, se on osa matkaa, johonkin muualle. Eikä sitä kannata puunata liikaa, käyväthän seudun koirat kuitenkin jättämässä siihen merkkinsä. Toisaalta, jos siitä pitää huolta, sitä saatetaan kunnioittaa enemmän. Ehkä jopa koirat välttävät sitä - omistajiensa avustuksella tietenkin. Vaikea sanoa, mikä olisi paras strategia.

Via Luigi Cadorna, Sulzano, Italia

Pääasiassa minua kiehtoo kuitenkin ovien ulkonäkö. En aina edes mieti mitä ovien takaa saattaisi paljastua vaan keskityn sen sijaan ovien piirteisiin. Värikkäät ovet vetävät minua puoleensa, mutta erityisen kiehtovia ovat vanhat ja vähän rapistuneet ovet. Lisäksi selkeästi hylätyt ovet saavat käteni hamuamaan laukkua ja puhelinta, jotta voin ottaa valokuvan. Vähän surullista, onhan ovi kuitenkin hylätty ja jätetty oman onnensa nojaan. Miten kaupunkien keskustoissa voi olla niin paljon hylättyä?

Palataanpa sitten otsikon asiaan. Mitä ihmettä minä lopulta tekisin kaikilla kohtaamillani ovilla? Kai niille jokin käyttötarkoitus löytyy? Ei kai niitä voi noin vain jättää itsekseen? Hylättyinä ja rapistuvina, ilman huomiota kaikkien ohi kulkevien keskelle. Mitä minä niille tekisin?

Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta muita ovien tarkkailijoita? Otatteko te paljon valokuvia niistä? Mitä te teette kaikilla ovillanne? 


Loppuun vielä muutama ovi, koska niitä vaan löytyy aina lisää.

Ihanaa loppuviikkoa!
Kata


Via San Giacomo, Bergamo, Italia

Via Basso Castello, Cazzago San Martino, Italia

Via Giuseppe Mazzini, Sale Marasino, Italia

Via Canavetto, Calino - Cazzago San Martino, Italia

OTA YHTEYTTÄ: raidallisiahetkiajaretkia@gmail.com
SEURAA BLOGIA:  Facebook | Instagram
0

Have a nice day!


Hei vaan!


Olen innoissani ja niin tyytyväinen, että pääsen taas kirjoittamaan. Viime aikoina olen kaivannut bloggaamista ja kirjoittamista, mutta vanha blogini ei enää pitkän tauon jälkeen tuntunut omalta. Se jäi gradun takia syrjään ja lopulta hiipui kokonaan.

Ihanaa, että vihdoinkin voin miettiä mitä oikeasti haluan tehdä ja mihin haluan käyttää aikaa. Vihdoinkin opiskelu on ohi ja kaikki tulee muuttumaan. Kaikki on epävarmaa, tulevasta ei ole tietoa. Jännittää, mutta samalla mahassa kutkuttelee kivasti. Mitähän tulevaisuus tuo tullessaan? Uusi blogi sopii hyvin tähän uuteen elämän vaiheeseen.

Varmaa on, että minä
pidän kirjoittamisesta,
asun ihanassa Italiassa,
odotan kesää,
huomaan paljon yksityiskohtia,
outojakin
ja suunnittelen kaikenlaista.

Eiköhän näistä aineksista saa mielenkiintoisia huomioita ja keskusteluja aikaiseksi teidän kanssa! Blogissani tulen keskittymään arjen pieniin hetkiin ja niiden etsintään. Haluan oppia huomaamaan paremmin arjen pieniä juttuja. Haluan oppia nauttimaan tavallisesta arjesta ilman kaavoihin kangistumista. Kaavoihin kangistumista pyrin ehkäisemään myös retkien avulla. Italia tuo arkeeni oman vivahteensa ja ulkosuomalaisuus saa toisinaan huomaamaan outojakin juttuja täkäläisessä arjessa.


Lue myös nämä:




Tervetuloa mukaan!

Kata


OTA YHTEYTTÄ: raidallisiahetkiajaretkia@gmail.com
SEURAA BLOGIA:  Facebook | Instagram
0
Back to Top