5. kesäkuuta 2016
Vuosi sitten kesäkuun alussa minulla ei olisi ollut aikaa ihmetellä kotitalomme postilaatikon lukitsemista, kuten tänä keväänä, koska olin työharjoittelussa. Takana oli jo seitsemän kokonaista työpäivää. Työharjoitteluni oli hyvin liikkuvaa ja siihen kuului jalkautuminen eri pikkukaupunkeihin/-kyliin Franciacortan viinialueella ja Iseo-järvellä. Kävelin todella paljon ja tärkein apuvälineeni oli käsimatkalaukku, jossa kuljetin tarvittavat materiaalit. Sen sijaan työmatkallani juna oli vakiovaruste ja joskus sen korvasi bussi. Kohtaamiset kuuluivat työnkuvaan, mutta myös työmatkalle mahtui monenlaista.
Muutamia kohtaamisia työmatkaltani:
Asemalle saattaja
Olin vihdoinkin lopettanut vierailun päivän viimeisessä baarissa. Italian tapauksessa baarit ovat siis aina kahvilan tapaisia eivät missään mielessä samanlaisia kuin suomalaiset baarit. Eli Italiassa bar = kahvila ja sen sijaan suomalainen baari = discoteca. Palataanpa takaisin tarinaan.
Olin siis vieraillut päivän viimeisessä baarissa, joka olikin todella syrjäinen. En halunnut palata takaisin samaa reittiä keskustan kautta vaan halusin suunnata suoraan juna-asemaa kohti. En kuitenkaan ollut täysin varma reitistä. Epäröin tietyömaan reunalla, jossa kaikki kävelytiet loppuivat eikä liikenneympyrää päässyt ohittamaan. Päätin kysyä neuvoa eräältä samassa kohtaa tietä ylittävältä vanhahtaviin urheilutamineisiin sonnustautuneelta herralta sen sijaan, että olisin kaivanut tabletin laukun syövereistä. Ylitettiin liikenneympyrä tuosta vaan liikenteen seassa ja herra neuvoi minulle oikean reitin.
Olin juuri jatkamassa matkaa, kun herra kysyi saisiko hän saattaa minua vähän matkaa, olihan suunta sama. Toki, eipähän minun tarvinnut miettiä oikeaa suuntaa. Hän oli kuulemma menossa hakemaan lapsenlasta koulusta. Juteltiin niitä näitä. Ei mitään kummenpaa. Herra ei ollut kovin puhelias. Loppumatkasta kotinsa kohdalla herra vitsaili, että nyt varmasti saa satikutia vaimolta, joka katsoo ikkunasta.
Olin siis vieraillut päivän viimeisessä baarissa, joka olikin todella syrjäinen. En halunnut palata takaisin samaa reittiä keskustan kautta vaan halusin suunnata suoraan juna-asemaa kohti. En kuitenkaan ollut täysin varma reitistä. Epäröin tietyömaan reunalla, jossa kaikki kävelytiet loppuivat eikä liikenneympyrää päässyt ohittamaan. Päätin kysyä neuvoa eräältä samassa kohtaa tietä ylittävältä vanhahtaviin urheilutamineisiin sonnustautuneelta herralta sen sijaan, että olisin kaivanut tabletin laukun syövereistä. Ylitettiin liikenneympyrä tuosta vaan liikenteen seassa ja herra neuvoi minulle oikean reitin.
Olin juuri jatkamassa matkaa, kun herra kysyi saisiko hän saattaa minua vähän matkaa, olihan suunta sama. Toki, eipähän minun tarvinnut miettiä oikeaa suuntaa. Hän oli kuulemma menossa hakemaan lapsenlasta koulusta. Juteltiin niitä näitä. Ei mitään kummenpaa. Herra ei ollut kovin puhelias. Loppumatkasta kotinsa kohdalla herra vitsaili, että nyt varmasti saa satikutia vaimolta, joka katsoo ikkunasta.
Ukko asemalaiturilla
Eräänä päivänä töiden jälkeen odottelin junaa asemalaiturilla. Ensin eräs t-paitaan ja farkkuihin pukeutunut isomahainen ukko kysyi minulta junan aikataulua. Odoteltiin molemmat myähässä olevaa junaa, joten en tiennyt tarkkaa lähtöaikaa. Vähän ajan päästä samainen ukko kommentoi junien aikatauluja. Sitten se kysäisi minulta jotain ja siitä se tyypillinen "aa olet ulkomaalainen" -ristikuulustelu sitten lähti.
Onnekseni kyseinen ukko piti puhumisesta, joten vastaamisen osalta pääsin helpolla. Suomalaisiin verratessa kyytiä saivat niin italialaiset naiset kuin tavatkin. Puhuttiin italialaisten naisten laiskuudesta. Puhuttiin ruoasta ja miten kaikki oli ennen paremmin. Nykyisin ruokakaan ei maistu miltään ja kaikki syövät huonosti.
Keskustelun huippuhetkiin kuului ukon huomautus suomalaisten lukumäärään liittyen. Ukon mielestä Suomessa oli paljon enemmän asukkaita kuin Italiassa. Täytyy sanoa, että ukko yllättyi pahan kerran, kun paljastin oikean asukasluvun. Olisin niin halunnut nauraa. Kyseinen ukko oli sitä laatua, joka tietää aina kaiken ja jolla on aina mielipide kaikesta. Kun yhtäkkiä paljastuu, että nyt meni pahasti pieleen oman tiedon kanssa, se vetää ukon hiljaiseksi. Erehdys sivuutettiin kuitenkin sukkelasti ja juttu sen kuin jatkui. Puheen nopeus oli kylläkin rauhallinen, mutta kommentteja riitti siitä huolimatta. Onneksi juna lopulta saapui, tervehdin ja syöksyin eri vaunuun.
Onnekseni kyseinen ukko piti puhumisesta, joten vastaamisen osalta pääsin helpolla. Suomalaisiin verratessa kyytiä saivat niin italialaiset naiset kuin tavatkin. Puhuttiin italialaisten naisten laiskuudesta. Puhuttiin ruoasta ja miten kaikki oli ennen paremmin. Nykyisin ruokakaan ei maistu miltään ja kaikki syövät huonosti.
Keskustelun huippuhetkiin kuului ukon huomautus suomalaisten lukumäärään liittyen. Ukon mielestä Suomessa oli paljon enemmän asukkaita kuin Italiassa. Täytyy sanoa, että ukko yllättyi pahan kerran, kun paljastin oikean asukasluvun. Olisin niin halunnut nauraa. Kyseinen ukko oli sitä laatua, joka tietää aina kaiken ja jolla on aina mielipide kaikesta. Kun yhtäkkiä paljastuu, että nyt meni pahasti pieleen oman tiedon kanssa, se vetää ukon hiljaiseksi. Erehdys sivuutettiin kuitenkin sukkelasti ja juttu sen kuin jatkui. Puheen nopeus oli kylläkin rauhallinen, mutta kommentteja riitti siitä huolimatta. Onneksi juna lopulta saapui, tervehdin ja syöksyin eri vaunuun.
Tummaihoinen kanssamatkustaja
Eräänä aamuna olin junassa matkalla taas yhteen pikkupaikkaan. Istuin itsekseni, kunnes vastapäiselle penkille istuu tummaihoinen nuori mies. Matka jatkuu hiljaisuudessa, enkä kiinnitä mieheen erityisesti huomiota. Yhtäkkiä mies tarttuu minun viereisellä istuimella olevaan käsilaukkuunni ja haluaa siirtää sen minua vastapäätä. Otan laukun itselleni. Mies kysyy voiko istua minun viereeni, koska aurinko paistaa ikävästi silmiin. Tottakai. Sitten mies alkaa puhua. Ensin en ymmärrä mitään. Englantia kai se oli, mutta ymmärtäminen oli todella vaikeaa. Mies selittää, ettei yleensä puhu junassa kaikkien kanssa. Minulle hän halusi puhua, koska olin kuulemma hyvä ihminen. Katseestani kuulemma näki, että minulle voi alkaa puhumaan. Vastailen jotain, mutta enimmäkseen kuuntelen. Jumalan siunausta.
En kuulemma puhu kovin hyvää englantia. No, en vastaillut hirvesti, koska en kertakaikkiaan ymmärtänyt miehen kysymyksiä. Hän oli kuulemma ghanalainen ja paennut kotoaan, koska muuten hänet olisi tapettu. Miehen arvet pysäyttivät. Ihmisiä oikeasti hakataan ja leikellään. Ihmisiä oikeasti uhataan ja pakotetaan pakenemaan. Hän oli ihan yksin. Isä oli jo kuollut ja äitikin luultavasti, koska häneen ei enää saanut yhteyttä. En oikein tiennyt miten olisin reagoinut. En osannut sanoa juuri mitään.
Sitten mies huomasi minun sormukseni ja aihe pomppasikin naimisiin menemiseen. Mies selitti vaikka mitä hääperinteistä ihan innoissaan. En ymmärtänyt kaikkea, koska sekaan mahtui paljon afrikkavaikutteisia sanoja. No, lopulta oli minun pysäkkini vuoro. Vielä viimehetkellä mies kysyi minun puhelinnumeroani. Yritin ystävällisesti selittää, etten anna numeroani tuntemattomille. Mies oli kyllä mukava ja olisi varmasti ollut kiinnostavaa kuulla enemmän hänen elämästään, mutta periaatteesta en anna numeroani noin helposti. Hänkin asuu Bresciassa, ehkäpä törmätään joku päivä. Tai ehkä ei.
Keski-ikäinen nainen hississä
Olin omissa ajatuksissani. Olin jo melkein kotona. Enää hissillä ylös metrosta ja yhdet portaat. Metro saapuu laituriin, ovet avautuvat, olen heti hissin edessä. Painan nappia ja astun sisään noin viiden muun henkilön kanssa. Vieressäni on eräs rouva, joka katsoo minua. Yhtäkkiä hän huomauttaa aukiolevasta matkalaukusta. Vastaan ystävällisesti, että valitettavasti laukku jää väkisin auki, koska siellä olevat kartat ovat liian isoja. En kertakaikkisesti voi sulkea yhtä taskua.
Hetken hiljaisuus. Sitten samainen rouva kommentoi hiuksiani. Hän kehuu vuolaasti. En saa sanoista ihan selvää, mutta jotain sensuaalisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvää rouva selittää. Samalla rouva osoittelee hiusmallini linjoja ja leikkausta. Hymyilen, kiitän kohteliaisuudesta ja vastaan vielä jotain. Puhutaan hetki kampaajien osaamisesta.
Hissin ovet avautuvat ja ollaan ylemmässä kerroksessa. Lähden kohti portaita, kun samainen rouva viittoilee toista hissiä kohti. Kiitän, mutta kieltäydyn. Viimeisen pätkän menen yleensä portaita pitkin, koska pääsen heti lähemmäksi kotia. Mitähän rouvalla olisi vielä ollut mielessä?
Hetken hiljaisuus. Sitten samainen rouva kommentoi hiuksiani. Hän kehuu vuolaasti. En saa sanoista ihan selvää, mutta jotain sensuaalisuuteen ja seksuaalisuuteen liittyvää rouva selittää. Samalla rouva osoittelee hiusmallini linjoja ja leikkausta. Hymyilen, kiitän kohteliaisuudesta ja vastaan vielä jotain. Puhutaan hetki kampaajien osaamisesta.
Hissin ovet avautuvat ja ollaan ylemmässä kerroksessa. Lähden kohti portaita, kun samainen rouva viittoilee toista hissiä kohti. Kiitän, mutta kieltäydyn. Viimeisen pätkän menen yleensä portaita pitkin, koska pääsen heti lähemmäksi kotia. Mitähän rouvalla olisi vielä ollut mielessä?
Vanha pappa kirkon edessä
Eräänä päivänä olin parkkeerannut itseni yhdelle aukiolle kirkon eteen. Yritin järjestää materiaalejani ja tavaroitani parhaani mukaan. Tavarani olivat aika lailla levällään. Yhtäkkiä kirkon vierustaa köpötteli melko vanha pappa, joka kysyi minulta jotain häistä. En heti ymmärtänyt, koska kysymys ”onko nyt jotkut häät?” ei ollut ensimmäisenä mielessä.
Mies toisti kysymyksensä. Vastasin, etten tiennyt ja pappa meni itsekseen mutisten pois. Ensin hän kuitenkin osoitti minua ja kirkkoa ja sanoi kuvitelleensa, että nyt olisi häät. En missään mielessä istu useimpien pikkukylien peruskuvaan. Minusta näkee tietenkin jo kauaksi, etten ole heikäläisiä, mutta että ihan naimisiin olisin ollut menossa... En mielestäni ollut edes pukeutunut erityisen tyylikkästi, ainakaan italialaisella mittapuulla. ;)
Mies toisti kysymyksensä. Vastasin, etten tiennyt ja pappa meni itsekseen mutisten pois. Ensin hän kuitenkin osoitti minua ja kirkkoa ja sanoi kuvitelleensa, että nyt olisi häät. En missään mielessä istu useimpien pikkukylien peruskuvaan. Minusta näkee tietenkin jo kauaksi, etten ole heikäläisiä, mutta että ihan naimisiin olisin ollut menossa... En mielestäni ollut edes pukeutunut erityisen tyylikkästi, ainakaan italialaisella mittapuulla. ;)
Vanhojen kirjoitusten kautta on ihana palata menneisiin tunnelmiin ja muistoihin!
Mitä sinä teit vuosi sitten? Vieläkö muistat?
Ei kommentteja
Kommentit piristävät aina ja saavat teidät lukijat tuntumaan todellisemmilta. Älä hätäänny, jos kommenttisi ei näy samantien - minun pitää ensin hyväksyä se. Kiitos! :)